JAANA PELKONEN Oman tien kulkija

Kaikki blogit puheenaiheesta Sirutus

Vastuu kissoista

4.10 vietetään kansainvälistä eläinten päivää. Eläimen – toisen elävän elämän – arvostus ei kuitenkaan ole vielä sillä tasolla, millä sen tulisi olla. Lainsäädännössämme eläin edelleen rinnastetaan tavaraan. Yhteiskuntamme ”eläin on tavara” –ajatus näkyy kertakäyttökulttuurina ja yhä julmempina eläinrääkkäystapauksina. Lisäksi pentutehtailu on koko ajan kasvava valtava bisnes. Epäselvistä olosuhteista tulevia pentuja kaupataan Suomessa jatkuvasti. Sairaan halpa pentu on kuitenkin usein kaikkea muuta kuin terve.

Eläinsuojelulaki uudistuu – plussat, miinukset ja kysymykset

 

Viime päivinä uudistuva eläinsuojelulaki on ollut paljon tapetilla ja uutisissa. Laki on ollut valmisteilla jo vuodesta 2010. Nyt ollaan askelta lähempänä uutta ja parempaa lakia, kun ehdotus palasi lausuntokierrokselta ja menee loppuvuodesta eduskunnassa äänestykseen. Laissa on paljon hyviä, eläinten tilannetta parantavaa muutosta. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä