JAANA PELKONEN Tolkun ihminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Metsästys

Suomalaisen on helppoa torjua ilmastonmuutosta

Seurasin eilen hämmästyneenä, kun eräs vihreän puolueen aktiivi kehuskeli twitterissä retkimuonansa ilmastoystävällisyydellä. Ilmastoystävälliseksi väitetty sekoitus sisälsi muun muassa soijasuikaleita, riisiä sekä kookosmaitoa. On vaikea käsittää, kuinka rajallinen näiden ilmastosankareiksi itsensä julistavien ymmärrys tuntuu olevan.

Metsästyskausi alkaa

Näin metsästyskauden lähestyessä tulee mieleeni eräs hyvinkin askarruttava ja monia kiinnostava asia joka viimeisen kymmenen vuotta on ollut esillä etenkin lintujen syys- ja kevätmuuton aikaan. Valkoposkihanhet.

Eikä tänäkään syksynä tulla välttymään useista ko. hanhea koskevilta kirjoituksilta eri medioissa.

Aseharrastajat ideologian uhreina

Minä en ole koskaan metsästänyt tai harrastanut ampumista. Minun vahvin kosketus aseisiin on saamani sotilaskoulutus, sekä tuntemani lukuisat henkilöt jotka harrastavat ampumista tai metsästämistä. Minä olen saanut sissikoulutuksen, joten osaan käsitellä suurinta osaa eri asetyypeistä. Sen lisäksi osaan käyttää oikein luovasti eri räjähdysaineita, miinoja ja monia eri sotilaskäyttöön suunnitelluista ratkaisuista. Saamani koulutus lisäsi minun kykyä ajatella aseista vastuullisesti mutta samaan aikaan osaan suhtautua niihin ilman hysteriaa.

Subsidiariteetti on susi

EU:n läheisyysperiaatetta on kidutettu hengiltä- odottaako jo niskalaukausta?

 

Merimetsot, sudet ja valkoposkihanhet ovat ehkä näkyvämpiä esimerkkejä lajeista, joiden metsästyksessä luvitus tulee siirtää maanomistajan ja paikallisen riistanhoitopiirin tehtäväksi. Lupien anominen Helsingistä tai Brysselistä osoittaa välinpitämättömyyttä luontoa ja luonnon kokonaisuttaa kohtaan. 

Jousimetsästys

Maa- ja metsätalousministeriöstä lähti tammikuussa lausuntakierrokselle asetusluonnos hirven metsästämisestä jousella. Mikäli kaikki menee hyvin, tämä asetus tulee voimaan huhtikuussa. Hirveä pienempiä riistaeläimiä on saanut Suomessa metsästää jousella vuodesta 2017. Tämä asetusluonnos määrää metsästysjousen vetovastukseksi 240 Newtonia. Hirveä pienempää riistaa saa metsästää 180 N:n vetovastuisella jousella. Nuolen vähimmäispaino pitää olla vähintään 30g. Metsästyksessä käytettävän leikkaavan terän halkaisijan täytyy olla vähintään 25mm. Hirven metsästyksessä jousiampujalta vaaditaan ns.

Metsästyskortitta metsästäminen sallituksi?

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jonka mukaan EU:ssa tai kansallisesti säädetyiksi vieraslajeiksi määritellyt supikoira, minkki, piisami, rämemajava ja pesukarhu tulisi poistaa metsästyslain pyyntirajoitusten piiristä. Ilmastonmuutos kasvattaa haitallisten vieraslajien määrää myös Suomessa. Edellä mainitut vieraslajit aiheuttavat Suomen alkuperäiselle eläimistölle haittaa ja niiden torjunta suomalaisesta luonnosta on tärkeää. 

Brigitte Bardot ja vihreät

BB ja de gröna riemuitsevat.     Suomen Kuvalehdestä lainaan " Hupeneva jää uhkaa lopettaa ikivanan ammatin, metsästyksen".

Jotain hyvää siis ilmastonmuutoksessakin nähtävä.  Eipähän enää polaarieskimot metsästä  sukupuuttoon  uhanalaisia jääkarhuja  ja hylkeitä.

Luontodirektiiviin joustoja - ei tiukennuksia!

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi eilen, että Euroopan komissio on tehnyt esityksen luontodirektiivin tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän ohjeasiakirjan päivittämiseksi. Tiukasti suojeltujen lajien, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästyskäytäntöihin esitetään rajoituksia ja sudelle esitetään jopa kokonaan uutta liitettä.

Olen huolissani eläinsuojelijoiden lapsista

Kirjailija Aura Koivisto kirjoitti eilen Eläinten Ystävä -verkkolehdessä, että lasten ei tulisi metsästää tai edes kulkea vanhempiensa mukana metsällä. Koivisto vertaa kirjoituksessaan metsästämistä eläinsuojelijoille tyypilliseen tapaan tappamiseen, vaikka tosiasiassa kysymys on kokonaisvaltaisesta luontokokemuksesta ja syvästä osasta suomalaista kulttuuria.

Järvikylästä löytyi ammuttu susi

Nakkilasta kuuluu kummia. Rikos on tapahtunut, Järvikylästä löytyi ammuttu susi.

Susi löytyi sunnuntaina 23. syyskuuta. Susi oli ammuttu, ja poliisi tutkii asiaa törkeänä metsästysrikoksena. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisin puhelinnumeroon 050 456 4963.

Taas näitä tampioita. Niitä on ihan liikaa. Susia taas ei ole edes tarpeeksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä