JAANA PELKONEN Tolkun ihminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Masennuslääkkeet

Henkisiä ongelmia on paljon, mikä avuksi?

Masennuslääkkeiden käyttö on seitsenkertaistunut 20 vuodessa.

Unettomuus on kansantauti.

Jopa päiväkoti-ikäisillä on väkivaltaista häiriökäyttäytymistä.

Huostaanottojen määrä on lisääntynyt.

Yksinäisyys on suuri ongelma.

Mikä avuksi? Tietoahan on saatavilla vaikka kuinka paljon. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

Jos ratkaisu on psykologien käyttö ja terapia, yhteiskunta saa palkata heitä suuren armeijan ja maksaa itsensä kipeäksi.

Kun huumeet auttavat masennuksen hoidossa

Maailmalla ja myös Suomessa on alettu tutkimaan eri huumausaineiden hyötyä masennuksen hoidossa. 

Tutkimus on ollut vuosikymmeniä tauolla, kiitos huumeiden kieltolain. Nyt on meininki muuttumassa vahvasti.

Esim lääkekannabis on maailmalla yleistynyt valtavasti, hyvä niin.

Masennustutkimus STAR*D – miten farmafaaraot väärensivät tulokset?

Kuten tällä blogipaikalla on jo todettu, kliiniset masennuslääketutkimukset ovat tieteellisesti ala-arvoisia. Kun alkoi käydä yhä ilmeisemmäksi, että tutkimukset tuottivat huonoja tuloksia, päätettiin Yhdysvalloissa 2000-luvun puolessavälissä tehdä laaja ns. naturalistinen tutkimus, jonka piti puhdistaa masennuslääkkeiden maine, mutta toisin kävi.

 

SSRI-lääkkeet ja lento 4U9525....

Nyt, kun saksalaislähteistä pikku hiljaa paljastuu, että perämies Andreas Lubitz kärsi pitkään masennuksesta, kannattaisi lukea uudestaan Tapio Rissasen viikontakainen blogi: Haluan jälleen tappaa! Juttu SSRI-lääkkeistä. Mielestäni Tapsan blogikirjoitus on ollut foorumin tärkeimpiä.

Masennuslääketutkimukset ovat tieteellisesti ala-arvoisia

Masennuslääkkeiden, kuten serotoniini- ja/ tai noradrenaliinitasoa aivoissa kohottavat SSRI- ja SNRI-lääkkeiden kliiniset tutkimukset toteutetaan siten, että ns. kaksoissokkotutkimuksissa käyte­tään vertailuna plaseboa, nimenomaisesti inerttiä lumetta (jolloin mitään ei tunnu missään). Muita kuin psykiatrisia lääkkeitä tutkitaan yleensä vertailemalla tutkittavaa lääkettä markkinoilla oleviin valmisteisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä