JAANA PELKONEN Oman tien kulkija

Kaikki blogit puheenaiheesta Kaupankäynti

Kansakunnan suruprosessin viisi vaihetta

Ihmiset ja kansakunnat käyttäytyvät tunnetasolla samalla tavalla. Maailmalla tapahtui muutoksia, joita Suomi ei voinut hyväksyä. Mietitään Suomen tilannetta Elisabeth Kübler-Rossin suruprosessin viiden vaiheen kautta.

 

Kieltäminen. Tämä oli ensimmäinen reaktio globaalin kriisin. Tässä oikeastaan riittää, kun lainaa vuoden 2008 kuuluisan lausetta: “Ei koske Suomea”.

 

Kaupan aukioloaikojen vapauttaminen on kaksiteräinen miekka

Hallitus on ilmoittanut vapauttavansa kaupan aukioloaikoja sääntelyn purkamiseksi. Tämän normien purkamisen toteutuessa yrittäjät saisivat itse päättää aukioloajoistaan ilman rajoitteita. Lausuntokierrokselle lähteneessä esitysluonnoksessa laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloajoista, eli nk. liikeaikalaki, kumottaisiin. Tätä päätöstä tehdessä onkin mietittävä tarkoin sen vaikutuksia sekä yrittäjien, työntekijöiden kuin asiakkaidenkin kannalta.

Ruotsalaiset aloiittavat sirujen asentamisen ihmisiin.

700:n hengen toimistotalossa Ruotsissa aiotaan asentaa mikrosiru henkilökuntaan kuuluville.

Kaiiki eivät ole  halukkaita ottamaan tätä käteen asennettavaa  , tunnistukseen ja myöhemmin myös 

kahvilassa maksamiseen  tarkoitettua riisin  jyvän kokoista sirua .

Siru olisi samanlainen ,kuin eläimille on asennettu.

Aamulehti uutisoi tästä viime viikolla.

 

Tulee mieleen  ennustus:

"Se (petovalta) saa kaikki suuret japienet , rikkaat ja köyhät ottamaan oikeaan käteensä 

Lisää kehitysapuremonttia

Perussuomalaiset ovat esittäneet osin vapaaehtoista kehitysapua. Puolue pitää monia nykyisen avun piirteitä ja seurauksia jopa tuhoisina autetuille. Sen sijaan kauppa näyttää kannattavan.

 

Kiinalaiset ovat osaltaan ruokkineet Afrikkaa meikäläisittäin hurjaan 5-10 % talouskasvuun jo vuodesta 2002. He käyvät kauppaa ostaen öljyä ja raaka-aineita. Miten Suomi voisi toteuttaa samaa?

 

Afganistanissa köyhät viljelevät oopiumiunikkoa enemmän kuin koskaan. Entäs jos:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä