*

JAANA PELKONEN Tolkun ihminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Islam Suomessa

Suomea ei saa islamisoida! Maassa maan tavalla.

Suomalaiset ovat rakentaneet tätä maata ja sen kulttuuria jo satojen vuosien ajan. Sellaiseksi, jonka meidän sukupolvemme ja aikaisemmat sukupolvet ovat meille hyväksi kokeneet.

Nyt muut tulevat ja sanovat, että "väärin rakennettu". Sitä en voi hyväksyä.

Esimerkkinä olkoon Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar. Suomen Kuvalehdessä hän sanoo meille suomalaisille, että "virret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin".

Halal hiipii S-ketjun lihatiskeihin

Suuren maahanmuuttajavyöryn myötä meille kotiutuvat myös Suomen yhteiskuntaan kuulumattomat lieveilmiöt. Kuten muslimien tapa aiheuttaa eläimille tuskaa uskontonsa varjolla. Halal-teurastus on puhdasta barbariaa. Siitä huolimatta S-ryhmä vaivihkaa alkaa myymään tätä rituaaliteurastettua lihaa kaupoissaan.

Yksi syy lisää boikotoida S-kauppoja. Ja luulisi, että Oikeutta Eläimille-järjestöjä ja vastaavia kiinnostaisi tässä tapauksessa myös eläinten raaka kohtelu. Kamerat vain pyörimään. Vai ajaako poliittinen korrektius tässä tapauksessa kaiken edelle?

Islamin haaste ja länsimaisen kulttuurin juuret

Muslimimaista tulevan muuttotulvan ja muslimiterrorismin takia monet kokevat islamin uhkana. Islam on sekä historiallisesti että kulttuurisesti yhteiskunnallemme vieras. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muslimi voi elää hyvää elämää suomalaisessa yhteiskunnassa ja rakentaa sitä tasavertaisesti muiden suomalaisten kanssa.

Olisikohan aika erottaa valtio ja kirkko toisistaan?

Islamilaiset yhdyskunnat haluaisivat verotusoikeuden.  Ei kiitos! Päin vastoin valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan. Tämä olisi hallituksen tavoitteiden mukaista byrokratian purkamista.

Miksi tiedotusvälineet pimittävät meiltä Helsingin tapahtumia?

Muutama päivä sitten Helsingissä marssi ilmeisesti satojen ihmisten kulkue, joka ei ylittänyt yhdenkään suomalaisen tiedotusvälineen julkaisukynnystä.

Missä nyt piileskelivät aina niin kärkkäät ja sanavalmiit sankaritoimittajat sekä YLE:n kuvausryhmät? Miksi kukaan ei nähnyt suomalaisyleisölle kuvaamisen tai selittämisen arvoiseksi tätä kulkuetta, joka näkyi ja kuului äänekkäästikin, tietenkin esti liikennettä katuja ylittäessään ja kaikesta päätellen oli osallistujilleen tärkeä? 

https://

Suomi, maailman islamilaisin valtio

Synnyin ja kasvoin muslimimaassa ja -perheessä. Minulle opetettiin, että islam on oikea uskonto ja siihen ajatukseen myös kasvoin kuten miljoonat muutkin. Olin utelias nuori poika ja muistan, kuinka halusin tietää, miksi pitäisi olla muslimi ja mitä kaikkea islam sisältää. Luin Koraania nuorena poikana kuten muutkin ikäiseni. Rukoilin ja noudatin sääntöjä, joita omat vanhempani opettivat. Minä myös haastoin vanhempiani ja kysyin, jos jokin asia epäilytti tai hämmästytti. Vastaukset pistivät yleensä hiljaiseksi.

Haluammeko Bahrainin rahoittavan Suomeen uskonnollissävytteisiä jännitteitä...

Helsingin sivitystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mielestä muslimien uskonnonharjoittamispaikka on tarpeen muslimiyhteisön kasvaessa, mutta onkohan jokin läksy oppimatta, kun muslimit eivät ole yksi ja ainoa yhteisö, vaan erilaisia suuntauksia löytyy. Bahrainin kuningaskunta on lupautunut rahoittamaan suurmoskeijan käynnistämisvaiheen ja Helsinki osoittaisi moskeijalle ilmaisen tontin, eli on siis vahvasti hankkeessa mukana, selitetään mukana olosta mitä selitetään.

Onko musliminaisilla ihmisoikeuksia ?

Ovatko musliminuorten tekemät raiskaukset pelkkiä sattumia, vai onko pohjalla islamista lähtöisin oleva naisten oikeuksien mielivaltainen vähättely.

Monet varmaan muistavat Bangladeshista Ruotsiin aikoinaan muuttaneen lääkärin ja kirjailijanTaslima Nasrinin. Hän joutui nuorena lukemaan koraania ulkoa arabiankielellä, jota hän ei ymmärtänyt.  Myöhemmin hän sai käsiinsä Koraanin  bengalinkielisen käännöksen jota hän ymmärsi  ja se oli hänelle järkytys .

Ensiapua Suomen imaamien kirjavaan koulutustasoon

Kurdiliiton puheenjohtaja Welat Nehri ja sihteeri Majid Hakki nostivat 25.1. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan esille Suomen muslimiyhteisöjä vaivaavan ongelman: imaamien kirjavan koulutustason. Muslimiyhteisöjen hengellisiksi johtajiksi pääsee heidän mukaansa epäpäteviä henkilöitä, jotka eivät muslimienemmistöisessä maassa saisi toimia vastaavassa asemassa. Imaameiksi voi myös päästä ääriajatteluun taipuvaisia, sharialakia ja ääri-islamismia ajavia miehiä.

Valeimaamit voivat olla ongelma Suomessakin

Joka sadas Suomen asukas on muslimi. Muslimeilla on yli 30 yhdyskuntaa sekä kymmeniä moskeijoita, rukoushuoneita ja opetusluokkia ympäri Suomea. Nämä instituutiot ja sitä kautta Suomen muslimiyhteisö ovat merkittäviltä osin imaamien ohjauksessa.

Imaami on yhteisönsä hengellinen johtaja. Hänen sanomisillaan on suuri vaikutus omaan uskonnolliseen yhteisöönsä. Erityisesti perjantairukousten saarnaajat pystyvät estoitta välittämään omanlaisensa tulkinnan Islamista yhteisölleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä