JAANA PELKONEN Tolkun ihminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskuntavaali

Minuutin äänestysopas kiireiselle

Toivoisin että kaikki äänioikeutetut äänestäisivät ja haluan tarjota vaihtoehdon niille jotka eivät ehdi paneutua pitkään tai käyttää vaalikonetta. Mielestäni jokaisessa puolueessa on hyvät puolensa ja syyt äänestää juuri heitä. Pohjautuen Täydellinen maailma -podcastiin sekä puolueiden omaan viestintään, tarjoan lyhyen äänestysoppaan, jonka avulla voit valita minuutissa ketä äänestät.

Työttömyyskö muka ongelma?

Aina toisinaan työttömyys nostetaan esiin suomalaisen yhteiskunnan suurimpana ongelmana. Ennen kuin julistetaan työttömät yhteiskunnan saastaksi, pitäisi kysyä, miksi työttömyys on ongelma. Nyt saatat miettiä, että miksi näin itsestään selvää asiaa pitäisi kyseenalaistaa tai tarkastella tarkemmin. Eivätkö muka mantrat ja poliittiset iskulauseet riitäkään? Jos haluamme kuitenkin oikeasti ratkaista ongelmia irtopisteiden keräämisen sijaan, pitäisi meidän olla valmiita tarkastelemaan asioita madollisimman rehellisesti ja avoimesti, useista eri näkökulmista.

Rinne tai Orpo – työttömät puun ja kuoren välissä

Vaaligallupien kahden kärki pohjustaa jo omia kampanjoitaan puhumalla pääministerivaaleista. Työttömien kannalta tilanne ei ole häävi. He ovat puun ja kuoren välissä.

Jos hetkeksi sivuutetaan kaikki puoluekentän muut värit, Sosiaalidemokraatit ja Kokoomus ovat satavuotisen, kahdenvälisen nokittelunsa aikana tulleet luoneeksi nykyiset ahtaat työmarkkinarakenteet, jossa kouluttamattomien nuorien, työttömien, pätkätyöläisten, yksinyrittäjien ja vajaatyökykyisten osa on ankea.

Mitä on tehtävä?

Liberaalipuolueen, Piraattipuoluen, Feministisen puolueen ja Eläinoikeuspuolueen Helsingin vaalipiirissä muodostama neljän puolueen vaaliliitto kevään eduskuntavaaleihin (YLE: Pienpuolueiden yhteenliittymä haastaa eduskuntapuolueet Helsingissä) on herättänyt keskustelua.

Vaalirahat köyhille

Lähes kaikki ehdokkaat ja puolueet väittävät puolustavansa pienituloisia. Vaalitouhujen ympärillä pyörii miljoonia euroja. Puolueet sijoittavat oman osansa, ehdokkaat osan ja sitten vielä ay-liikkeet antavat vaalitukea tietyille puolueille. Lisäksi jotkut yritykset ja yksityishenkilöt antavat lahjoituksia.

Uskaltaako yksikään puolue tai ehdokas jättää mainostamatta? Kuinka monen köyhän/pienituloisen elämä helpottuisikaan, jos vaaleihin käytettävät rahat lahjoitettaisiin heille, esim. tuhat euroa/talous?

Kuluvan viikon tapahtumia Suomessa

Kuluva viikko on mielestäni ollut erittäin tapahtuma rikas. Perussuomalaisille on tullut paluumuuttajia ja vielä odotellaan tuleeko jatkoa myös sillä saralla. Hallituskriisikin on saanut uutta vivahdetta, kun sote-uudistus on törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin yhtiöittämisen osalta. Se taas siihen, että kokoomus ja keskusta ovat käyneet kipakkaakin sananvaihtoa keskenään.

Keskimäärin kansa äänestää aina samaa

Jos uskommen Aalto-yliopiston sivuilla ollutta tekstiä ja Nolanin karttaa, niin puolueiden suurista näkemyseroista huolimatta kansa äänestää aina "samaa". Ainakin sovitettaessa vaalituloksiin Matias Kivikankaan lukuja näyttää siltä, että puolueiden kannatusmäärät voivat vaihdella rajustikin, mutta niille on vastapainonsa.

Paljonko Kepun ja Kokoomuksen poliittinen sote-kompromissi lisäsi veroastetta ?

Suomen kokonaisveroaste on jo nyt OECD-maiden kaikkien aikojen korkein. Kokonaisveroasteemme on 45 prosenttia virallisten tilastojen mukaan. Tai jopa 60 prosenttia, mikäli laskutapana käytetään julkisyhteisöjen menojen suhdetta koko bruttokansantuotteeseemme; ja miksi ei käytettäisi, sillä esimerkiksi työeläkejärjestelmä lasketaan Euroopan Unionin valtiokohtaisiin virallisiin vajeisiin mukaan.

Poliittinen kenttä alkaa vakiintumaan

 

Vaalit sen sitten todisti että poliittinen kenttä on muuttumassa. Seuraavat neljä vuotta näyttävät vakiintuuko kokonaan uudestaa. Tässä vähän ajatuksia pohdittuna blogin muotoon.

Kokoomus jatkaa edelleen eliitin puolueena höystettynä joillain työntekijöillä jotka löytävät kokoomus aatteesta sen mihin haluavat vaikuttaa ja pitävä ehkä demäareita vielä liian vasemmistona.

Talousuudistuksille uuden hallituksen on otettava mallia Saksasta

Sodanjälkeisen Euroopan suurin talousmuutos oli euron käyttöönotto vuonna 2002. Kaksitoista maata muodosti uuden valuutan, mukana myös Suomi ja Kreikka.

Suomessakin oli hyvin tiedossa, että uusi valuutta edellyttää uutta kurinalaista taloudenpitoa, talouspolitiikan virheitä emme enää voi korjata valuuttamme ulkoisen arvon muutoksilla.

Omalla valuutalla vuoden 2008 talousromahdus ja sitä seurannut hintakilpailukyvyn menetys olisi ollut helppo kompensoida antamalla oman markan devalvoitua ilman, että mitään rakenteellisia uudistuksia yhteiskuntaan ja talouteen olisi tarvittu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä