JAANA PELKONEN Tolkun ihminen

Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille


Olen kiertänyt koko eduskuntakauden ajan säännöllisesti tutustumassa eri organisaatioihin ja järjestöihin. Kiertue saa nyt jatkoa, kun vierailen lähiviikkojen ajan ympäri Helsinkiä tapaamassa ihmisiä, pienyrityksiä ja organisaatioita, joiden tärkeä työ ei välttämättä näy. Suuret organisaatiot pystyvät lobbaamaan tavoitteitansa hallitusohjemaan, mutta minä haluan kuulla, mitä pienemmät toimijat haluaisivat muutettavan. Haluan kuulla, mitkä asiat helsinkiläisten mielestä kaipaavat korjausta.

Kuluneella viikolla sain ilon ja kunnian vierailla ensimmäistä kertaa Haavikon opetus- ja aikuiskoulutuskeskuksessa sekä minulle jo entuudestaan tutussa Lyhty ry:ssä. Haavikko järjestää koulutusta koulunsa päättäneille kehitysvammaisille nuorille ja työssä käyville aikuisille. Opetuksen tavoitteena on itsenäistymisen tukeminen ja ammatillisiin opintoihin ja työhön valmentaminen sekä ohjaaminen. Lyhty ry puolestaan toimii kehitysvammaisten ja heidän läheistensä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lyhty järjestää mm. asunto- ja asumispalveluita, oppimisympäristön nuorille aikuisille, työ- ja päivätoimintaa sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumia. Lyhdystä ovat lähtöisin myös Suomea pian Euroviisuihin edustamaan lähtevä Pertti Kurikan nimipäivät.

Sekä Haavikon opetus- ja aikuiskoulutuskeskus että Lyhty ry tekevät tärkeää työtä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Molemmat paikat ovat aitoja, ihmisläheisiä ja lämminhenkisiä. Olen iloinen, että minulla on ollut mahdollisuus tutustua syvemmin heidän tärkeään toimintaansa ja viedä heidän viestiään eteenpäin. Suosittelen lämpimästi vastaavia vierailuja kaikille.

Myös kehitysvammaisissa on eri tavoin työkykyisiä ihmisiä. Osatyökykyisiä ja toisaalta ihmisiä, jotka eivät hyvässäkään työtilanteessa työllistyisi palkkatyöhön, mutta jotka haluaisivat käyttää omaa osaamistaan omaksi ja muiden hyödyksi. Kehitysvammaisten ihmisten työtoiminta pitää tällä hetkellä sisällään ruuvinpussitusta, kirjekuorien sulkemista ja muuta vaihetyötä. Taidot nähdään aivan liian yksiulotteisesti. Suuri joukko kehitysvammaisista haluaisi toimia aktiivisina ja hyödyllisinä yhteiskuntamme jäseninä ja käyttää sekä kehittää taitojaan esimerkiksi media-alalla ja kahvilatöissä. Tällaisesta toiminnasta on hyviä kansainvälisiä esimerkkejä mm. Tanskassa ja Alankomaissa. Toimivia eurooppalaisia ratkaisuja on tarjolla, mutta uudenlainen toiminta ja suomalaisten innovatiivisuus ei juurikaan näy Helsingissä.

Eduskunta hyväksyi hiljattain YK:n vammaisten yleissopimuksen. Tämä oli yksi askel eteenpäin, mutta paljon on vielä tekemättä. Sopimuksen loppuun saattaminen edellyttää vielä muutosta itsemääräämislakiin. Tämä jää seuraavalle hallituskaudelle. Kyse on lainsäädännön puutteiden ohella paljolti myös asenteista; meillä on vielä paljon tehtävää tällä saralla.

Pertti Kurikan nimipäivät on luonut toivoa niin Suomessa kuin ulkomailla kehitysvammaisten ja heidän perheidensä keskuudessa uudenlaisesta vahvasta otteesta oman elämän mahdollisuuksien kehittymiseen. Olisi jo aika uusille linjauksille ja malleille, kuten esimerkiksi työpajamuotoiselle toiminnalle, josta Pertti Kurikan nimipäivät on noussut koko maailman tietoisuuteen. Olisi myös jo aika miettiä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa ihmislähtöisesti toiveille ja taipumuksille rakentaen, eikä paikkalähtöisesti kuten nyt tehdään. Kaikilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet tavoitella hyvää elämää. Jokainen meistä on yhtä tärkeä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Mitä tiedät huostabisneksestä?Kataisen piti sitä suitsia,mutta tekemättä jäi.Oletko tietoinen kunka paljon on laittomia huostaanottoja,ja oletko tietoinen kuinka paljon se maksaa veronmaksajille vuodessa?

Helsinki kun on kärkipäässä huostissa.Tiedätkö millä systeemillä valtio tukee lastensuojelua?Onko huostakerroin tuttu??Oletko tietoinen ettei asioille ole tehty mitään,paitsi lisätty laitostamista ja huostaamista,kunnissa ei edes aina anneta lainmukaisia tukia perheille,jotka tarvitsevat.Oletko tietoinen että es.köyhyyttä käytetään 40% huostaamisen syynä,vaikkei se olekkaan lainmukainen "syy"?

Oletko tietoinen että myös yksityistetyt psykiatrian laitokset ovat tulleet bisneksen osaksi?Sarjayrittäjien avustuksella kun on nekin valjastettu osaksi miljardibisnestä,tuottamaan voittoa ulkomaisille konserneille,jotka ostavat pienet alta pois.Tiedätkö että tuhansia nuoria jää mielenterveyden ongelmien takia eläkkeelle vuosittain,ja lapsillekin syötetään mömmöjä?Tiedätkö että lääkkeillä on vaarallisia sivuvaikutuksia,ja että huostaanotetuilla on kolminkertainen riski päätyä itsemurhaan?

Oletko tietoinen suomen saamista huomautuksista ja kehoituksista,tuomioiden purkupäätöksistä,joita suomi on saanut eniten pohjoismaista,koskien mm.huostaanottoja?EIO,YK..

Suomi on saanut pyyhkeitä myös mielenterveyden potilaiden oikeuksien loukkaamisesta mm.pakkohoitoa koskien.

Mistä olet HUOLISSASI?Ihmisoikeuksista,lasten oikeuksista,perheiden oikeuksista,vammaisten,sairaiden??Vai mistäkö?

Kaikille on yhteistä se,että lapsia huostaanotetaan "tukitoimien"nimissä,joka tarkoittaa siis sitä,että es.vammaiselta/tai kehitysvammainen lapsi riistetään kotoaan,koska lainmukaisia tukitoimia ei haluta kustantaa.Sitävastoin halutaan tukea konsernien voittoja,jopa 790 euron vuorokausihinnoilla.Veronmaksajien rahoilla tietysti.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kehitysvammaisen äidin lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen
KOTIMAA|Turun Sanomat23.12.2011 15:48
Korkein oikeus (KHO) on hylännyt kehitysvammaisen äidin valituksen lapsensa huostaanotosta. Lievästi kehitysvammaiseksi todetun äidin lapsi otettiin huostaan heti syntymän jälkeen. Lapsi sijoitettiin aluksi lastenkotiin ja myöhemmin sijaisperheeseen.

Äiti kävi hoitamassa lastaan tämän ollessa lastenkodissa. Henkilökunnan mukaan äiti hallitsi lapsen hoitamisen, mutta hänellä oli vaikeuksia rakentaa riittävä vuorovaikutussuhde lapseensa. Sosiaalityöntekijöitä huolestutti erityisesti äidin kyky sitoutua vanhemmuuteen. Isä ei juuri pitänyt yhteyttä lapseensa.

Helsingin hallinto-oikeus katsoi, että äiti olisi tarvinnut ympärivuorokautista tukea pärjätäkseen lapsensa kanssa kotona, vaikka äidin omat vanhemmat olivat luvanneet auttaa lapsenlapsensa hoitamisessa. Sosiaalitoimella ei puolestaan ollut mahdollisuutta avohuollon tuen tarjoamiseen, minkä vuoksi hallinto-oikeus piti huostaanottopäätöksen voimassa.

Äiti saa tavata kerran kuukaudessa

Hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een valittanut äiti korosti, ettei hän saanut lasta kotiinsa edes päiväksi. Hän saa tavata sijaishoidosta olevaa lastaan kerran kuukaudessa, mikä ei hänen mukaansa tue äiti-lapsi -suhteen kehittymistä. Äiti myös korosti suorittaneensa lievästä kehitysvammastaan huolimatta kolme vuotta kestäneen opiskelun ja työskennelleensä kolme vuotta päiväkodissa avustavissa töissä. Lisäksi hän korosti omien vanhempiensa muodostaman tukiverkoston merkitystä.

KHO:n mukaan sekä sosiaalityöntekijät että hallinto-oikeus olivat tehneet oikean ratkaisun huostaanotossa. KHO kuitenkin korosti, että huostaanoton perusteena olevat ongelmat todennäköisesti vähenevät lapsen varttuessa, mikä on otettava huomioon, kun pohditaan huostaanoton jatkamisen edellytyksiä.

TS

"Minä en ymmärrä, miksi kehitysvammaisille sallitaan lasten hankkiminen ylipäätään. Vaikka lapsi syntyisikin terveenä, hänelle voi kehittyä pahoja mielenterveysongelmia puutteellisen hoidon ja virikkeettömän ympäristön takia. Kaikista ei yksinkertaisesti ole vanhemmiksi, olisi jo aika myöntää tämä"

Onko kanta yleinenkin,tämä on ns.ydinperhe äityleiden keskustelupalstalaisten mielipide.Suomessaha mm.pienperheet ,eronneet,uusperheet jne.saavat saman statuksen yhteiskunnassa,maahanmuuttajatkin ovat alkaneet päästä lokeroitavien joukkoon,seuraavaksi ilmeisesti homot,koska JOKAINEN joka ei täytä ns.normeja ydinperheihanteesta,on epänormaalia tuolla sossujen ja muiden häärääjien parissa.

Kari Savinen

Hyvä kirjoitus Ilona !

Tästä päätyvästä hallituskaudesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen ainoastaan homolain, translain jne. runnominen eteenpäin ja näiden poikkeavasti käyttäytyvien ryhmien adoptio ym. kysymykset.

Maamme taloustilanne ja työllisyysasiat olivat toisarvoisia tälle historian huonoimmalle hallituskaudelle.
Toivompa totisesti, että äänestäjät seuraisivat hiukan asioita ja katsoisivat ensin taaksepäin, mitä nämä lillukanvarsiin kompastelevat "poliitikot" ovat saaneet aikaan !
Kaikki on ollut näpertelyä.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Translaki jäi kylläkin seuraavan hallituksen hoidettavaksi. Palasin just lobbaamasta asiaa vaaliteltoilla. Sukupuolen määrittelyn on oltava yksilön itsemäärittelyoikeus!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset